maanantai 29. helmikuuta 2016

Tapasimme Jeesuksen

Sunnuntai 28.2.2016
Moi
Tänään minä Timo ja Arttu menimme töihin mañanaan elikkäs aamuvuoroon. Työpaikalle saavuttuamme aamu sujui rauhallisesti ruokatilassa aamu kahvia ja tuoretta patonkia nauttiessa.Sen jälkeen menimme tekemmään töitä. Meille molemmille annettiin erinlaisia pikku tehtäviä mm. pienien naposteltavien cocktail ruokien valmistamista ja päivän ruokien esivalmistamista.
Kun olimme hetken työtä tehneet niin  työntekijä joka oli ohjeistanut meitä aamulla kysyi haluttaisiinko tilata yläkerrasta kahvit, joten minä ja Arttu työn ohessa joimme virkistävät cappuccinot.
Aamulla olimme keittöllä vain kolmestaan mutta kello kymmenen maissa rupesi tulemaan lisää työväkeä ja iloisesti yllätyin kun tapasimme uuden työntekijän joka puhuu englantia. On aina suuri apu kommunikoinnissa kun toinen puhuu samaa kieltä mutta keittiössä kuitenkin pärjäämme koska tunnistetaan joitakin espanjan sanoja ja elekielellä.
Yhden aikoihin pääsimme Artun kanssa syömään ja ruokana oli tonnikalasalaattia ja mehevää suussa sulavaa naudan poskea.
Loppu työpäivä meni minulla nopeasti kalakakun ja raaka-aineiden esivalmistamisessa ja Artulla annoksien kokoamisessa.
Kotiin päästyämme suuntasimme melkeinpä saman kävelemään ja kuvailemaan Castillo de La motaan päin. Matkalla  kuljimme  rantamuuria pitkin josta sai hyviä kuvia koska aallot olivat suuria joten vesikin lensi jalkakäytävälle ja autotielle. Sitten lähdimme kulkemaan ylös päin Castillo de La motaan. Matka oli hiukan jyrkkä mutta kyllä kannatti kävellä huipulle koska nähtävyys oli huikea näki koko San sebastiânin kaupungin ja komea Jeesuksen patsas.
Alkoi tulla hämärä, joten päätimme lähteä kotia kohti. Castillo de La motassa menikin loppu päivä eikä oltu syöty kuin viimeksi töissä, siis oli nälkä suuri.
Kotona teimme ensimmäiset kotitekoiset pintxot.
Päivä oli pitkä ja kaikkia meitä väsytti niin menimme nukkumaan samantien ruoan jälkeen.
Kiitos lukemisesta!
Timo Laakkonen









torstai 25. helmikuuta 2016

Pintaraapaisu keittiöön

Torstai 25.2.2016

Iltaa!

Tänään olikin sitten toinen varsinainen työpäivä, huijui :o Minä (Arttu) menin tänää kauhean aikaiseen aamuvuoroon, 8:30. Parit ekat askeleet hostellin ulkopuolella märällä laatoitetulla kadulla palauttivat maan pinnalle, että ehkä etelässä ei aina paistakaan aurinko ja ole 20astetta plussan puolella. Mutta päätin kuitenkin edetä reippailla askelilla töihin poikien jäädessä vielä nukkumaan. Töihin on noin kilometrin verran matkaa ja siinä tallustaessa ja hengittäessä raikasta meri-ilmaa herää mukavasti.

Töihin päästyäni vaihdoin kokkivaatteet päälleni ja suuntasin henkilökunnan ruokailutiloihin hörppäämään aamukahvin ja kuuntelemaan kovaäänistä, nopeaa ja sekavaa keskustelua espanjalaisten naisten keskellä. Hörpättyäni kahvin ja haukattuani tuoreen patongin palasen menin valtavaan alakerran keittiöön, johon pian ilmestyi German (minun työpaikkaohjaaja) joka iloisesti toivotti huomenet ja hymyili rauhallisesti. German puhuu hyvin, hyvin vähän englantia mutta juuri sen verran että saa ohjeistettua minut pilkkomaan sipulit ja perunat tulevia tilauksia varten. Yleensä German puhuu nopeasti espanjaa ja viittoo ahkerasti joka riittää ohjeistamiseen.

Kymmenen jälkeen keittiöön rupeaa tulemaan lisää henkilökuntaa, La Chef, päällikkömme morjestaa kovaäänisesti ¡Hola! ja menee vaihtamaan kuulumiset muitten työntekijöitten kanssa.
Yhdeltätoista Eetu ilmestyy iloisena pyörähdellen paikalle. Yhdeltä menimme syömään valmistamaani henksuruokaa, possun leikettä ja salaattia. Minä pääsin neljältä kotiin ja Eetulla alkoi tauko ja samaan aikaan Timo tuli töihin.
Lähdimme Eetun kanssa kahville sekä kiertelemään kaupungin vaatekaupoissa. Näyteikkunaostosten jälkeen palasimme kämpille hieman lepäämään. Eetu lähti takaisin töihin hieman yli seitsemän ja minä jäin tutustumaan ja juttelemaan hostellin omistajan pojan kanssa.

Päätin kertoa teille hieman tarkemmin päivästäni, toivottavasti viihdyit ja tervetuloa uudestaan!
Arttu :)

tiistai 23. helmikuuta 2016

Vierailu Londresissa

Tiistai, 23.2.2016
Moikka!
Tänään herättiin erittäin hyvin nukutun yön jälkeen yhdentoista aikoihin. Aamulla ennen sopimusten tekoa kävimme paikallisessa kuppilassa kahvikupposilla. Tämän jälkeen tapasimme yhteyshenkilömme Marijon, jonka kanssa kävimme keittiöllä tapamassa kokkeja, sekä kirjoitimme sopimukset.

Tämän jälkeen kävimme Marijon kanssa syömässä espanjalaista munakasta. Marijon kanssa juteltuamme palasimme kämpille tekemään päivän lounaamme. Lounaaksi teimme eilen ostamaamme kalaa (josta emme vieläkään tiedä mitä se oli), peruna-porkkanasosetta sekä sipuli-tomaattilisäkettä.

Syötyämme kävimme kiertelemässä kaupungilla ja ostamassa joitain jokapäiväisiä tarvikkeita, sekä katselemassa maisemia sekä leikkikentällä testaamassa keinut, pitäähän lasten päästä leikkimäänkin ;).
Keinuilun jälkeen meitä rupesi hieman hiukomaan ja menimme vastaavaan ruokapaikkaan kuin eilen. Pintxot eivät olleen läheskään yhtä laadukkaita kuin eilisessä ruokapaikassa.
 Lähdettyämme suuntasimme Lidlin kautta kämpille. Saatoimme myös nauttia yhdet oluet ja katsoa jalkapalloa. Ps. oli muuten todella tylsä matsi!
Pintxoja

Kohta lähdemme nukkumaan, huomenna onkin luvassa ensimmäinen varsinainen työpäivä Londresissa.
Kiitos että luit! Pysythän kuulolla seuraavaa päivitystä varten! :)

Arttu, Eetu ja Timppa


                                                                           Tuntematonta fisua



Löysimme myös pienenpienen oven Timolle


Hän löysi myös keinuhevosen

Keinuminen on kivaa t. Eetu ja Arttu

maanantai 22. helmikuuta 2016

Turistit eksyy ep. I

Maanantai, 22.2.2016


Moi! Elikkäs homman nimi on se että ollaan kolme poikaa Jyväskylän ammattioppilaitoksen Priimuksen toimipisteestä, ja me valmistutaan kokeiksi.
Matkassa on mukana minä (Eetu) ja Arttu, jotka päivittelevät blogia 12 viikon ajan, sekä Timo, joka on joukon jatkona yhden jakson, about kuusi viikkoa.

Vähän meistä:
Ollaan kaikki 18 vuotiaita, kokemuksenhaluisia kokkiopiskelijoita. Timo käy priimuksessa toista vuotta ja Arttu sekä minä olemme kolmannella, ja valmistumme näiden 12 viikon jälkeen. Olemme kaikki Jyväskylän nurkilta kotoisin.

Saavuttiin tänään San Sebastianiin, Espanjaan noin 13 tunnin matkustamisen jälkeen, ja huomenna on tarkoitus aloittaa työt Londres- nimisessä neljän tähden hotelli-ravintolassa.
Ollaan siis tänään ekaa päivää. No kaikkia tottakai kiinnostaa, että mitä teimme! Noh, kuulkaapas. Päästyämme puoliltapäivin majapaikkaamme, päätimme käydä vilkaisemassa työsäoppimispaikkaamme. Tulimme siihen lopputulokseen että sisälle ei ole menemistä ilman pukua. Ehkä se on se neljän tähden kriteeri?
Noh tämän jälkeen, kierreltyämme jonkun aikaa ympäristössä, päätimme käydä syömässä, mitäs muutakaan, kuin pintxoja! Löysimme loistavan pikku paikan nimeltään cafeteria Iombi. Siellä oli todella ystävällinen henkilökunta, vaikka he eivät englantia osannutkaan. Eikä me espanjaa. Hups. Ruoka, eli pintxokset olivat aivan fastastisia. Maut aivan lehahtivat suun ytimiin ja saivat makunystyrät huutamaan "hallelujah".

Ainiin! Mitä nämä mysteeriset pintxot ovat? Yleensä väliruoaksi tarjoiltava täytetty leipä. Täytteenä käy käytännössä kaikki niin mansikoista pekoniin ja sieniin.

Tämän makuelämyksen jälkeen me kiertelimme ja kaartelimme, kunnes löysimme suuren paikallisen supermarketin, josta ostimme perus ruokatarvikkeita, sekä tuoreen käsittelemättömän fisun, leipää sekä hedelmiä. Sen jälkeen pyörimme jonkin aikaa ympäri majapaikkaamme, luottaen Artun pettämättömään suuntavaistoon. Lopulta pääsimme kuitenkin kotiin lepäämään. Nyt kello on paikallista aikaa 17.20, ja ajattelimme lähteä vielä tutustumaan hieman kaupunkiin.

Kiitos, että Sinua kiinnostaa matkamme täällä San Sebastianissa! Päivitämme blogia uudestaan piakkoin joten pysythän linjoilla. Adiôs!

- Eetu

Eetu, Timo ja Arttu